Tehokkuussuhteet mittaavat yrityksen kykyä käyttää varojaan ja velkojaan myynnin tuottamiseen. Erittäin tehokas organisaatio on minimoinut nettoinvestoinnit varoihin ja vaatii siten vähemmän pääomaa ja velkaa pysyäkseen toiminnassa. Omaisuuserien osalta tehokkuussuhteissa verrataan yhdistettyä omaisuuserää myyntiin tai myytyjen tavaroiden kustannuksiin. Velkojen osalta päätehokkuussuhteessa verrataan velkoja toimittajien kokonaisostoihin. Suorituskyvyn arvioimiseksi näitä suhteita verrataan tyypillisesti muiden saman alan yritysten tuloksiin. Seuraavia pidetään hyötysuhteina:
Myyntisaamisten liikevaihto. Lasketaan luottomyynninä jaettuna keskimääräisellä myyntisaamisella. Korkea vaihtuvuusaste voidaan saavuttaa valitsemalla valikoiva vain tekemisissä korkealaatuisten asiakkaiden kanssa sekä rajoittamalla myönnetyn luoton määrää ja harjoittamalla aggressiivista perintää.
Varaston kierto. Lasketaan myytyjen tavaroiden kustannuksilla jaettuna keskimääräisellä varastolla. Korkea vaihtuvuus voidaan saavuttaa minimoimalla varastotasot, käyttämällä oikea-aikaista tuotantojärjestelmää ja käyttämällä muiden valmistettujen tuotteiden yhteisiä osia.
Käyttöomaisuuden liikevaihto. Lasketaan myynninä jaettuna keskimääräisellä käyttöomaisuudella. Korkea liikevaihtosuhde voidaan saavuttaa ulkoistamalla resursseja kuluttava tuotanto toimittajille, ylläpitämällä korkeaa laitteiden käyttöastetta ja välttämällä investointeja liian kalliisiin laitteisiin.
Ostovelat. Lasketaan toimittajilta hankittujen ostojen kokonaismäärä jaettuna keskimääräisillä veloilla. Tämän suhdeluvun muutoksia rajoittavat toimittajien kanssa sovitut taustalla olevat maksuehdot.
Tehokkuussuhteita käytetään yrityksen johtamisen arviointiin. Jos omaisuuseriin liittyvä suhde on korkea, tämä tarkoittaa, että johtoryhmä käyttää tehokkaasti varojen vähimmäismäärää suhteessa tiettyyn myynnin määrään. Vastaavasti matala vastuuseen liittyvä suhde merkitsee hallinnon tehokkuutta, koska velkoja venytetään.
Tehokkuussuhteiden käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia liiketoimintaan. Esimerkiksi alhainen vastuuvaihtosuhde voi liittyä tahallisiin maksuviivästyksiin aikaisempien ehtojen vuoksi, mikä voi johtaa siihen, että toimittajat evätään yritykseltä lisää luottoa. Lisäksi halu saavuttaa korkea omaisuuserä voisi saada johdon vähentämään tarvittavia investointeja käyttöomaisuuteen tai varastoimaan valmiita tuotteita niin pieninä määrinä, että toimitukset asiakkaille viivästyvät. Liiallinen tehokkuussuhteiden huomioiminen ei siis välttämättä ole yrityksen pitkän aikavälin etua.
