Kustannusperiaate edellyttää, että omaisuuserä, velka tai pääomasijoitus kirjataan alun perin alkuperäiseen hankintamenoonsa. Periaatetta käytetään laajalti tapahtumien kirjaamiseen, osittain siksi, että alkuperäistä ostohintaa on helpoin käyttää objektiivisena ja todennettavana arvotodisteena. Käsitteen muunnelmana on antaa omaisuuserän kirjattu hankintameno olla alhaisempi kuin alkuperäinen hankintameno, jos omaisuuserän markkina-arvo on alhaisempi kuin alkuperäinen. Tämä vaihtelu ei kuitenkaan salli päinvastaista - omaisuuserän uudelleenarvostamista ylöspäin. Täten tämä alhaisempi kustannus- tai markkinakonsepti on musertavasti konservatiivinen näkemys kustannusperiaatteesta.
Kustannusperiaatteen ilmeinen ongelma on, että omaisuuserän, velan tai pääomasijoituksen historialliset kustannukset ovat yksinkertaisesti sen arvoisia hankinta-ajankohtana; se on saattanut muuttua merkittävästi tuon ajan jälkeen. Itse asiassa, jos yritys myisi omaisuutensa, myyntihinnalla ei ehkä ole juurikaan yhteyttä sen taseeseen kirjattuihin määriin. Näin ollen kustannusperiaate tuottaa tuloksia, joilla ei ehkä ole enää merkitystä, ja siten kaikista laskentaperiaatteista se on ollut vakavimmin kyseessä. Tämä on erityinen ongelma yrityksen taseen käyttäjille, joissa monet erät kirjataan kustannusperiaatteen mukaisesti. tämän seurauksena tämän raportin tiedot eivät välttämättä kuvasta tarkasti yrityksen todellista taloudellista tilannetta.
Kustannusperiaatetta ei sovelleta rahoitussijoituksiin, joissa kirjanpitäjien on mukautettava näiden sijoitusten kirjatut määrät kunkin käypään arvoon kunkin raportointikauden lopussa.
Lyhytaikaisten varojen ja velkojen kustannusperiaatteen käyttäminen on kaikkein perusteltavinta, koska yhteisöllä ei ole hallussaan niitä niin kauan, että niiden arvot muuttuvat huomattavasti ennen niiden selvitystilaa tai selvitystä.
Kustannusperiaatetta sovelletaan vähemmän pitkäaikaisiin varoihin ja pitkäaikaisiin velkoihin. Vaikka poistoja, arvonalentumisia ja arvonalentumisia käytetään saattamaan nämä erät likimääräisesti yhdenmukaisiksi niiden käypien arvojen kanssa ajan mittaan, kustannusperiaate jättää vain vähän tilaa näiden erien uudelleenarvostamiseksi ylöspäin. Jos tase painotetaan voimakkaasti pitkäaikaisiin varoihin, kuten pääomavaltaisessa teollisuudessa, on suurempi riski, että tase ei heijasta tarkasti siihen kirjattujen varojen todellisia arvoja.
Kustannusperiaate tarkoittaa, että omaisuuserää ei pidä arvostaa uudelleen, vaikka sen arvo olisi selvästi noussut ajan myötä. Näin ei ole täysin yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden kohdalla, mikä sallii joitain oikaisuja käypään arvoon. Kustannusperiaatetta sovelletaan vieläkin vähemmän kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaan, mikä paitsi sallii uudelleenarvostamisen käypään arvoon, mutta antaa myös mahdollisuuden peruuttaa arvonalentumistappio, jos omaisuuserän arvo myöhemmin nousee.
Samankaltaiset ehdot
Kustannusperiaate tunnetaan myös historiallisten kustannusten periaatteena.
